
Pohjois-Karjalan journalistiyhdistys on myöntänyt parempaan viestintään kannustavan Pyyhkeet-palkinnon Pohjois-Karjalan työllisyysalueelle vuonna 2025. Tunnustus luovutettiin työllisyysalueelle 9. toukokuuta.
Pyyhkeitä perusteltiin sillä, että työllisyysalueen ihmisiä on ollut vaikea tavoittaa kertomaan uuden, yhteiskunnan kannalta hyvin tärkeän organisaation toiminnasta ja kuulumisista. Hankalaa on ollut jo se, että työllisyysalueen viestintäorganisaatiota on ollut vaikea hahmottaa. Jo oikean ihmisen yhteystietojen löytäminen on ollut usein hankalaa.
Palkintoa vastaanottamassa ollut Pohjois-Karjalan työllisyysaluejohtaja Riikka Vartiainen sanoi, että viestintähaasteita on riittänyt ja tunnisti journalistien esittämät ongelmat. Joensuun kaupungin viestintäpäällikkö Petri Varis totesi, että työllisyysalueen voimakas keskittyminen asiakasviestintään on ollut perusteltua, mutta samaan aikaan mediaviestintään olisi tullut uuden organisaation alkuvaiheessa panostaa selvästi enemmän. Hän lupasi, että tilannetta korjataan.
– Saimme vaikutelman, että huolemme on kuultu ja että tilanteeseen todella saadaan parannusta. Kävi ilmi, että joitakin korjaustoimia on jo tehty. Kaikkien Pyyhkeet-tunnustuksen vastaanottajien kohdalla tilanne ei ole aina ollut yhtä hyvä, Pohjois-Karjalan journalistiyhdistyksen puheenjohtaja Pasi Huttunen toteaa.
Pyyhkeiden myöntämisestä päättää vuosittain Pohjois-Karjalan journalistiyhdistyksen vuosikokous jäseniltä tulleiden esitysten pohjalta.

Pyyhkeet-tunnustuksen perustelut kokonaisuudessaan:
Parempaan viestintään kannustava Pyyhkeet-tunnustus myönnetään vuonna 2025 Pohjois-Karjalan työllisyysalueelle. Median näkökulmasta on ollut hankalaa, kun kukaan ei ole suostunut kommentoimaan, miten uudistus on lähtenyt käyntiin. On vaikuttanut siltä, että edes työllisyysalueen sisäinen tiedottaminen ei toimi kunnolla eikä näin ollen tiedetä kuka ja mitä saa medialle kertoa. Hankaluutta on lisännyt myös selkeästi hahmottuvan viestintäorganisaation puute. Pelkästään oikean ihmisen yhteystietojen löytäminen on ollut usein hankalaa työtään tekevälle, usein kiireiselle toimittajalle. Työllisyysalue toimii maantieteellisesti laajalla alueella ja viestinnän laatu on sen sisällä näyttänyt vaihtelevan. Te-uudistus on suuri muutos siihen, miten yhteiskunnan kannalta hyvin tärkeitä asioita hoidetaan. Siksi olisi toivottavaa, että myös viestintä ja tiedottaminen laitettaisiin työllisyysalueella kuntoon. Esimerkiksi työllistämällä lisää ammattilaisia viestintään.