Vapaa toimittaja on vapaa, mutta kantaa itse riskit. Journalistiliiton freeseminaarissa todettiin, että susirajallakin voi selvitä jos osaaminen on kunnossa ja pysyy herkkänä muutoksille. Pasi Huttunen, teksti & Pasi Huttunen ja Eveliina Salomaa, kuvat
Vapaana toimittajana on vapaa tekemään kuten tahtoo, mutta vapauden mukana tulee kannettavaksi myös riski. Siitä huolimatta freelancerinakin voi itsensä elättää myös syrjäisemmillä seuduilla.
Journalistiliitto on kääntänyt katsettaan yhä enemmän freelancereiden suuntaan. Kaikille liiton jäsenille on tulossa tarjolle uravalmennusta ja lisäksi liitossa suunnitellaan parasta aikaa uutta työosuuskunnan kaltaista palveluyhtiötä journalisteille. Se saatetaan saada käyntiin jo ensi keväänä.
Lisäksi suositellaan käyttämään Suomen freelance-journalistit ry:n palkkiolaskuria. Sen esitteleminen myös työn toimeksiantajalle saattaa olla hyvä idea.
”Haluan kirjoittaa mahdollisimman isoja juttuja mahdollisimman pienistä aiheista”, narratiiviseen journalismiin suuntautunut Oinaala sanoi.
”Aina on kysyntää hyvälle tarinalle ja niitä löytyy syrjäseuduilta.
Freelancerin kannattaa hänen mukaansa erottautua muista jollakin tavalla. Tärkeää on myös, että ei laita kaikkia munia yhteen koriin. Parasta on, jos onnistuu hankkimaan jonkin enemmän tai vähemmän säännöllisen tulonlähteen, jota täydentää useilla muilla. Oinaala totesi, että Suomessa ei ole montaa lehteä, joilla on varaa maksaa muutaman päivän mittaisesta reportaasikeikasta.
”Olen pyrkinyt tekemään niille töitä, joilla on varaa maksaa suositusten mukaisia palkkoja.”
Hän kertoi työnsä pohja-ajatuksena olevan kulujen minimoimisen. Autottomuus saattaa hankaloittaa liikkumista, mutta rahaa kuluu paljon vähemmän ja ympäristö tykkää.
”Julkisissa kulkuvälineissä voi tehdä töitä ja löytää juttuideoita. Juttuideoita pomppii kaikkialta kun pitää silmät auki, niitä kannattaa kirjata ylös”, hän lisäksi painotti.
”Maikkarin aluetoimittajuus on aina perustunut yrittäjyyteen”, hän kertoi.
Paitsi tekee itse, Lehtiniemi myös ostaa kuvaajilta palveluja silloin kun ei itse ehdi paikalle. 90 prosenttia jutuista syntyy omista aiheista.
”Tarinoissa se voima on, mutta moniosaamista tarvitaan. Kuvaaja, joka ei hallitse journalismia on vaikeuksissa. On osattava haastatella.”
Lehtiniemen mukaan tekninen kehitys vähentää journalistien työtä ja samalla laatu heikkenee.
”Kuvanlaatu on usein käsittämätöntä sontaa kun ihmiset ovat tottuneet Youtuben töhryihin. Toivoisin, että kuluttajat kyllästyisivät pinnalliseen raapaisujournalismiiin.”
Lehtiniemi painotti, että freelancerin on oltava median muutoksessa herkkänä.
”Edelläkävijät korjaavat potin. Kaikkiin tarjolla oleviin koulutuksiin olen änkenyt itseni mukaan.”
”Osan jutuistani myyn, ja sitten teen sijaisuuksia. Myös mainostoimistoissa halutaan tarinoita. Tarinoiden kirjoittajille löytyy töitä”, hän sanoi.
Rajanveto journalismin ja markkinointiviestinnän välillä on vaikeaa, mutta äärimmäisen tärkeää.
”On mietittävä tarkkaan, ketä teksti palvelee.”
Hän mainitsi monelle freelancerille tutun tilanteen, jossa välillä on hiljaista ja sitten kaikki työt tulevat kerralla. Kiire ei saisi näkyä laadussa.
”Varsinkin kiireisinä aikoina on teroitettava itselleen kenelle milloinkin tekee.”
Tiedottaminen on kokenut murroksen sekin. Siinä missä aikoinaan, ja paikoitellen vieläkin toimittajat valittivat, että ei osata tiedottaa, on tilanne nyt muuttunut. Mediaa osataan palvella ja se asettaa paineita myös journalisteille tehdä työnsä kunnolla.
”Se markkinointiviestijä ei julkaise sitä juttua lehdesä. Toimittajan on tehtävä työnsä.”
Tärkeintä on läpinäkyvyys.
Edelleen tarvitaan luotettavia alustoja, joille ammattitaitoiset journalistit tuottavat luotettavaa tietoa.
Lue myös juttu yhdistyksen omasta kuvajournalismin seminaarista vuodelta 2014: Nakertaako kiire kuvajournalismin ydintä?