Journalistiyhdistyksen pyyhkeet Rääkkylän kunnalle

Pohjois-Karjalan journalistiyhdistys on myöntänyt kannustuspalkinto Pyyhkeet Rääkkylän kunnalle. Pyyhkeillä journalistiyhdistys haluaa muistuttaa Rääkkylän kuntaa julkisuuslaista, jonka mukaan viranomaisten asiakirjat ovat julkisia ja jokaisella on oikeus saada tieto julkisista asiakirjoista.

Rääkkylän kunta ei noudattanut julkisuuslakia, kun se kieltäytyi vuonna 2014 antamasta medialle kaikkien kunnanjohtajan virkaa hakeneiden henkilöiden nimiä senkin jälkeen, kun tiedotusvälineet olivat pyytäneet täydentämään osin puutteellista listaa. Nimien julkistamatta jättämistä kunta perusteli hakijoiden esittämällä toiveella, ettei kunta antaisi heidän nimiään julkisuuteen.

Hakijan toive ei ole riittävä peruste jättää noudattamatta julkisuuslakia. Viime vuodelta oleva tapaus Rääkkylästä on ikävä esimerkki valitettavasti yleistyneestä käytännöstä, jossa julkisuuslakia laiminlyödään ilman päteviä perusteita.

Kuntien sekä muiden viranomaisten asiakirjat ovat tiedotusvälineille tärkeitä lähteitä ja työvälineitä. Tiedonsaantioikeus näihin on taattu laissa, ellei asiakirjojen salassapitoon ole päteviä perusteita. Journalistiyhdistys kokee, että avoin linja viranomaisten julkisen tiedon välittämisessä palvelee sekä tiedotusvälineitä että viranomaisia.

Journalistiyhdistys toivoo, että Rääkkylän kunta tarkistaa linjaansa julkisten asiakirjojen tietojen luovuttamisessa sekä huolehtii, että julkisuuslakia noudatetaan myös tiedotusvälineiden tiedonsaantioikeuden osalta. Samoin yhdistys toivoo, että myös muut viranomaiset huolehtivat julkisuuslain noudattamisesta viestinnässään.

Pohjois-Karjalan journalistiyhdistys myöntää Pyyhkeet vuosittain taholle, jonka kanssa journalisteilla on edellisen vuoden aikana ollut ongelmia yhteistyössä. Sulka-palkinto onnistuneesta viestinnästä luovutettiin keväällä Pohjois-Karjalan Martoille.

Lisätietoja:
Eveliina Salomaa, Pohjois-Karjalan journalistiyhdistyksen puheenjohtaja, 050 492 2779
Anna Sievälä, yhdistyksen sihteeri, 044-3385557

Aiemmat Sulkien ja Pyyhkeiden saajat