Olin 9. syyskuuta juontamassa hienoa Itäsuomalaisen ja Itä-Suomen Tieteentekijöiden järjestämää keskustelutilaisuutta, jossa pohdittiin median keskittymisen vaikutuksia suomalaiseen journalismiin ja sitä kautta koko yhteiskuntaan. Katse kääntyy konserneihin ja niihin on toki syytäkin suunnata kritiikkiä kuten keskustelussa ansiokkaasti tehtiin. Pystyin itse aloittamaan juonnon toteamalla, että edustan hyvin keskittynyttä mediaa. Olen marraskuun loppuun asti päätoimittajan sijaisena kahdessa Keskisuomalainen Oyj:n omistamassa paikallislehdessä.
Isot konsernit saattavat hyvinkin olla ongelma journalismin moniäänisyyden näkökulmasta, mutta toisaalta voi olla niin, että niiden ansiosta meillä ei vielä Suomessa ole uutiserämaita, joissa vain puskaradiot melskaisivat.
Itäsuomalaisen pääkirjoituksessa (18.9.) päätoimittaja Arto Miettinen toteaa, että keskittyminen ei ole konsernien vika. Hän kysyy, miksi ”palkansaajaliike ei ole esimerkiksi yhteistyössä osuuskunta Tradekan kanssa perustanut maahan omaa sitoutumatonta mediakonserniaan”. Hän mainitsee esimerkkinä Norjan LO Median. Miettisen kysymys on hyvä.
Miettinen on ennenkin muistuttanut kirjoituksissaan, että ei ole profeetta omalla maallaan. Demarien ja palkansaajaliikkeen suhtautuminen tähän Itäsuomalaisen, alueellisen puoluelehden kaltaiseen harvinaislaatuiseen helmeen tuntuu ainakin näin ulkopuolelta katsoen olevan kovin nihkeä. Demokraattikin demareilla toki vielä on, mutta onko ymmärrys loppumassa samaan tapaan kuin vihreillä, jotka eivät aikanaan tajunneet Vihreän Langan merkitystä vaan lopettivat sen?
Minä itse tilaan Itäsuomalaista, mutta en tee sitä tukeakseni lehteä. Tilaan sitä siksi, että se tuo oman, laadukkaan ja kiinnostavan näkökulmansa kotiseutuni asioihin. En saa sitä näkökulmaa Karjalaisesta, Heilistä, maakunnan paikallislehdistä enkä Maaseudun Tulevaisuudesta saati Helsingin Sanomista. En Yleisradioltakaan vaikka sekin vielä sentään sinnittelee paikallisuuden rippeissään kiinni sen verran minkä siihen Pasilasta annetaan alueille liekaa.
Näistä muista saan niiden omat, laadukkaat ja kiinnostavat näkökulmat. Tällä hetkellä Pohjois-Karjalassa ollaan vielä tilanteessa, jossa tällaisen rikkaan, moniäänisen kokonaiskuvan saattaa saada. Tämä luo maakuntaan sellaisen tietoperustan, jonka turvin demokratia voi aidosti toimia. On tietysti paikallisista lukijoista, tilaajista ja ilmoittajista, mutta myös suuressa määrin valtiovallasta kiinni, mihin suuntaan asiassa mennään.
Suomi tarvitsee pysyvän, kunnollisen mediatukijärjestelmän kuten Journalistiliitto vaatii. Journalismin tukeminen tulee ottaa Suomessa vakavasti ja hilata tuen taso muiden pohjoismaiden tasolle.
Ja tämän lisäksi: maan hallitus päätti vuonna 2008, että puolueiden saama lehdistötuki sisällytettiin yleiseen puoluetukeen. Tämä oli virhe. Sometteluun satsaaminen on siitä pitäen kiinnostanut puolueita enemmän. Yhteiskunnan kannalta suunta on ollut onneton. Lehdistötukeen tai vastaavaan malliin tulisi palata. Tuen saamisen edellytyksenä tulisi olla sitoutuminen hyvään journalistiseen tapaan eli käytännössä Julkisen sanan neuvoston jäsenyys.
Pasi Huttunen