”Mä en ole yhtään ay-ihminen”, on yllättävän usein kuulunut toteamus sen muutaman vuoden aikana kun olen täällä ay-kuvioissa pyörinyt. Pohjois-Karjalan journalistiyhdistyksen varapuheenjohtajana minulla ehkä pitäisi olla jonkinlainen käsitys siitä, millainen ay-ihminen on, mutta ei ole. Minulla ei ole siitä aavistustakaan, joten en osaa myöskään sanoa olenko itse ay-ihminen.

Ilmeisesti tämä myyttinen ay-ihminen rakastaa byrokratiaa, komiteoita, kokouksia, Neuvostoliittoa ja viennin pysäyttämistä. Saman myytin ay-ihminen vihaa yrityksiä (erityisesti vientiyrityksiä), työnantajia, vapautta ja ilmeisesti kaikkia, jotka eivät kuulu hänen liittoonsa. Yksi ay-ihmisen tärkeimmistä missioista on kuulemma estää työttömiä työllistymästä. Ongelma on vain siinä, että en ole mistään löytänyt tätä ay-ihmistä. Hän on yhtä kadonnut kuin Jimmy Hoffa.

Jos kuitenkin haluaa edelleen etsiä ay-ihmistä, suosittelen The Wire -sarjan toista tuotantokautta. Ei sieltäkään ay-ihmistä löydä, mutta erittäin laadukasta viihdettä, johon liittyy myös ammattiyhdistystoiminta.

Ammattiyhdistystoiminnasta ja sen mielekkyydestä minulla kyllä on hyvin selkeä käsitys. Ainakin journalistien kohdalla kokemukseni on suunnilleen seuraava: me, journalistit, jotka ay-liikkeen tämän saran muodostamme, pidämme paneutumisellamme ja ammattitaidollamme mediataloja pystyssä, vaikka johtoporras vähän välillä laittaakin kapuloita rattaisiin. Ei ole rakettitiedettä ymmärtää, että yhdessä tätä alaa ja tätä yhteiskunnallista tehtävää on helpompi kantaa kuin yksin. Niin yksinkertaisesta asiasta on kyse. Journalistiliitto on paitsi journalistien, myös journalismin edunvalvoja, koska meidän työssämme ei ole mitään mieltä, jos emme yritä tehdä sitä hyvin.

Journalistiliitto on aktiivinen myös kansainvälisessä toiminnassa ja tukee esimerkiksi Viestintä ja kehitys -säätiön toimintaa. Sitä kautta vahvistetaan sananvapautta sekä journalistien osaamista ja mahdollisuuksia tehdä työtään eri puolilla maailmaa. Evaluaatioiden mukaan tässä on onnistuttu aika hyvin, vaikka Vikesille ja muille kehitysyhteistyöjärjestöille on tullut maan hallitukselta melkoisen kylmää kyytiä. Lisää voi lukea Vikesin sivuilta.

Journalistit Suomessa ja maailmalla ovat konkreettisesti omassa työssään koko ajan näkemässä sen, että ilman ammattitaitoa, osaamista ja riittävää työhön käytettävissä olevaa aikaa ei synny laatua. Ja tällä alalla ei voi kovin pitkään korvata laatua määrällä.

Journalistiliitossahan tämä on huomattukin. Liitto tarjoaa koulutuksia, uravalmennusta (viimeisin valmennus täyttyi minuutissa) ja lisäksi tekeillä on mediayhtiö, jonka kautta freelancerit voisivat hoitaa laskutuksensa. Tässä yhtiössä piilee mahdollisuus myös siihen, että freelancerit saisivat hiukan ruista ranteeseen palkkiovääntöjä varten. Jos nyt sentään toimeentulon saisi työstään jatkossakin.

Ay-ihminen on minulta kadoksissa, koska häntä ei ole. Tai oikeammin sanottuna en keksi ay-ihmisyydelle muuta kriteeriä kuin liiton jäsenyyden. Aika riemunkirjavaa sakkia on jopa meidän pienehkössä yhdistyksessämme, eikä kukaan meistä ole juuri lainkaan Antti Rinteen, Lauri Lylyn tai edes Marko Piiraisen näköinen. Meitä yhdistää valinta kuulua liittoon ja yhdistykseen.

Pasi Huttunen
Pohjois-Karjalan journalistiyhdistyksen varapuheenjohtaja
Viestintä- ja kehityssäätiö Vikesin hallituksen jäsen

Yhdistyksen hallitus kirjoittelee kolumnien sarjassa noin kuukausittain ajankohtaisista asioista tai yhdistyksen kuulumisia.