Marraskuun pimeimpinä hetkinä vaivun helposti alakuloon: mitä tässä maailmassa kannattaa enää yrittää. Donald Trump voitti, vaikka journalistit huhkivat hikipäässä. Mitäpä tässä siis meikäläinenkään juoksemaan ja kertomaan ihmisille maailman kriisipesäkkeistä - tai edes pienemmistä paikallisista epäkohdista, kun kukaan ei tunnu kuulevan kuitenkaan.
Tosiasiassa en ole näin pessimisti, vaan haluan uskoa, että hyvälle journalismille on tulevaisuudessa kysyntää jopa nykyistä enemmän.
Siksi meidän toimittajien pitää pitää kynämme terävinä ja varsinkin tuulettaa pääkoppaamme aika ajoin.
Työnantajat saattavat säästää vääristä paikoista, vaikkapa toimittajien koulutuksesta ja matkabudjeteista. Siispä meidän täytyy itse etsiä muita väyliä tietojemme ajan tasalla pitämiseen. Kannustan kaikkia toimittajia hakemaan eri alojen apurahoja.
Opinto- tai matkasuunnitelmaa voi hioa talven pitkinä iltoina valmiiksi, ideaansa voi maistella mielessään ja testata kollegoilla. Ja sitten, kun aika on kypsä, pitää iskeä: lähettää lomake.
Esimerkiksi Journalistisen kulttuurin edistämissäätiö JOKES jakoi viime vuonna apurahoja yhteensä 678 269 euroa. Eli kyllä lehtijuttujen kopioinnista kerätyillä varoilla jo jotakin saadaan aikaiseksi – ja vuosittain sitäkin apurahaa monelle onnekkaalle myönnetään.
Itä-Suomessa toimittajia on Etelä-Suomea vähemmän, joten jossain tilanteessa täältä hakijalla voi olla jopa etelän ihmistä suurempi todennäköisyys osua valittujen joukkoon.
Hakiessa suosittelen ennen kaikkea uskomaan asiaansa. Jos uskoo itse, saa muutkin uskomaan. Älä siis kirjoita hakemusta alakuloisuuden, pessimismin tai turhan vaatimattomuuden vallitessa.
Tänä syksynä minua onnisti Euroopan parlamentin Suomen tiedotustoimiston myöntämissä matkastipendeissä. Niitäkin jaetaan useita vuosittain: tarkoituksena on tehdä Euroopan parlamenttia ja koko EU:ta Suomessa paremmin tunnetuksi. Toki rahoittajalla on intressinsä, mutta eivät virkamiehet lopputuloksiin puutu. Eli sananvapaus säilyy toimittajilla ja kuvaajilla.
Minulle neljä päivää Strasbourgissa tiesi aivomyrskyä niin politiikassa kuin taiteessa. Lyhyinä vapaatuokioina kiersin hienoja taidemuseoita. Sokerina pohjalla oli kätteleminen Tiibetin hengellisen johtajan Dalai Laman kanssa. Toki kättelemistä edelsi mielenkiintoinen kyselytuokio – joten asiaakin kuulin.
Jos joskus kotona tuleekin tunne, että maailma on kaukana meistä, Euroopan parlamenttirakennusten käytävillä vyöryi päinvastaisia ajatuksia: täällähän tapahtuu koko ajan ja monessa salissa yhtä aikaa. Maailma on läsnä.
On aivan mahtavaa nähdä välillä pelkästään jo kollegoita työssään, sekin piristää ja antaa potkua arkiseen aherrukseen.
Ajattelen niin, että jos johonkin asiaan haluaa perehtyä ja siitä journalistisia tuotoksia tehdä, niin kyllä se onnistuu. Jos ei tärppää ensimmäisellä kerralla, voi aina täydentää ja täsmentää, parantaa ja hioa hakemusta ja etsiä uusia rahoittajia.
Liisa Yli-Ketola
Toimittaja ja Pohjois-Karjalan Journalistiyhdistyksen hallituksen jäsen
Yhdistyksen hallitus kirjoittelee kolumnien sarjassa noin kuukausittain ajankohtaisista asioista tai yhdistyksen kuulumisia.
