Pitkän toimittajaurani aikana olen kohdannut monia kollegoja. Yksi muistettavimmista on 4.1.2022 edesmennyt Tarmo Nenonen. Hän oli rehti ja auttavainen työtoveri. Hän oli suoraselkäinen journalisti, jonka apuun saattoi luottaa kiperissäkin paikoissa. Hän kuului moniin lehtialan järjestöihin, joten hänellä oli tietoa ja valtaakin auttamishalun lisäksi. Hänen puoleensa saattoi aina kääntyä.

Yhden tapauksen haluan nyt kertoa. Olin silloin Juuan paikallislehden Vaarojen Sanomien päätoimittaja. Paikallislehtien liitto oli järjestänyt viikonloppukurssin Joensuuhun. Kurssille oli kutsuttu maakunnan paikallislehtien päätoimittajat. Esitin asian työnantajalleni Juuka-seuralle. Vastaus oli jyrkkä ei: tällainen kurssi opettaa vain työntekijät toimimaan työnantajaa vastaan. Päätin kuitenkin lähteä kuuntelemaan tärkeät ja meitä opastavat luennot omin kustannuksin ja järjestin itselleni vapaan viikonlopun.

Minulla ei silloin ollut omaa autoa, ja lauantaiaamuksi olisi päästävä Juuasta Joensuuhun. Tarmo oli silloin Lieksan lehden päätoimittaja. Hän oli kuullut tapahtumasta ja soitti minulle ja kysyi, voisinko jotenkin päästä Ahmovaaraan. Myönsin sen olevan mahdollista. Niinpä hän lauantaiaamuna 30 asteen pakkasessa ajoi Kolin jäätietä pitkin Pielisen yli. Olin tullut työnantajani autolla Ahmovaaraan, mistä saattajana ollut toinen toimittaja ajoi auton takaisin Juukaan.

Näin köröttelin Tarmon kanssa kurssipaikalle. Kerroin siellä tilanteeni ja pyysin saada kuunnella luennot ilmaiseksi, mikä myönnettiin. Yön kävin viettämässä tuttavani luona Karsikossa.

Muistan kyynelsilmin auttavaista ammattiveljeä.

Vuokko Juurisoja